black and white

IMG_7960IMG_7957IMG_7937IMG_7931IMG_7939
Moikka vaan! Tässä tarjolla pari pari viikkoa vanhaa kuvaa... Mulla on nyt pari juttua kerrottavana. ASIA NUMERO YKSI. Tein uuden blogin, joka siis on ruotsiksi. Ajattelin ruveta kirjottelemaan taas tuhannen kerran ruotsiksi, sekä suomeksi. Blogit tulee luultavasti olemaan toisistaan poikkeavia. Ensi jakso koulussa tulee olemaan todella raskas ja suurin osa ajastani tulee olemaan läksyjen ja urheilun parissa. Tulen kuitenkin kirjottelemaan niin paljon kun ehdin, mutta ihan vaan ilmottelen tässä teille, ettei tule valitusta, että postauksia ei tulekkaan haha. Painamalla (click) pääsette toiseen blogiini. Olen vasta tehnyt sinne yhden postauksen, mutta sinne tulee lisää, ellei enemmänkin kuin tämän blogin puolelle. Varsinkin sitten kun olen Saksassa, toiseen blogiin tulee varmaankin enemmän kuvia, tai ainakin enemmän vuodesta. Ehkä myös syvällisempää? ASIA NUMERO KAKSI. Muutin ulkoasua, palautetta siitä? :)
 Tänään en ole oikeen tehnyt mitään. Kävin koulussa kirjottamassa kokeen, mutta nyt olisi sitten pari päivää kotona. Olen kuitenkin aloittanut suomen ja filosofian kokeisiin lukemisen. Illalla on kolmen tunnin treeniputki, kuten esim body&core, fix oma liikunta ohjelma ja bodycombatia! emilia

15 kommenttia :

  1. ähh en tykkää yhtään tästä että alat kirjottaan toista blogia RUOTSIKSI ku sitä ei kukaa ymmärrä ja sit kirjotat vaan sinne varsinki siitä vaihtarivuodesta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on enemmän ruotsinkielisiä kavereita, joten suurin osa ymmärtää... en tiedä jos oli epäselvä, mutta jatkan suomeksi. mulla on vaikeeta kirjottaa suomeksi tunteista yms, joten siinä se on helpompi ruotsiksi. kirjottelen kuitenkin suunnilleen saman verran täälläkin ;)

      Poista
  2. Oon samaa mieltä :( haaveilen itekkin saksaan vaihtoon lähdöstä mutta mun ruotsi ei ole niin hyvä et ymmärtäisin sun kirjotuksii.
    Äää :/ olis ollu niin kiva lukee kokemuksia :)

    VastaaPoista
  3. Oon taas sitä mieltä, että whipii kiva, että kirjotat myös ruotsiks! :) Ps. Ihanat kuvat ja kiva ulkoasu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, ihana kuulla, että joku tykkää :))) kiitos tosi paljon emma <3

      Poista
  4. harmi että kirjotat ruotsiksi koska kaikki ei sitä ymmärrä :( mutta ihana tää ulkoasu ja ihania kuvia ! ♥
    http://nellimari.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos todella paljon :) katoppa ekan anon vastaus! jatkan myös suomeksi!

      Poista
  5. Ihania kuvia :) Oot niin kaunis! :)

    VastaaPoista
  6. okei mitä helvettii nää "älä kirjota ruotsiks ku sitä ei kukaa ymmärrä" XD haloo ruotsi on ymmärtääkseni emilian äidinkieli ja monet kaverit yms on ruotsinkielisii ni on ehkä ihan okei jos se haluu kirjottaa omalla kielellään ni voi kirjottaa paljon tarkemmin ja syvällisemmin tollasest tärkeest jutusta niiku vaihtarivuosi ? joo ymmärrän et harmittaa jos ei osaa ruotsii tarpeeks hyvin lukeakseen niitä, mut eiköhän sillekki asialle voi tehä jotain, ite ainaki oon iha suomenkielinen, mut ymmärrän kouluruotsin pohjalta ihan hyvin lukee ruotsalaisii blogeja, siihenki tottuu ja oppii !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi ihana!! kiitos :) enhän mä lopetakkaan suomeksi kokonaan, mutta en juuri niitä syvällisiä osaa vääntää suomeksi... :D kiitos ihana hehe <3 onhan se ruotsiki tärkee tulevaisuuden kannalta !

      Poista
  7. haastoin sut:-)

    http://dreamon-annika.blogspot.fi/2013/04/blogihaaste.html#comment-form

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit asiallisesti! ♥
ps. olet kaunis ja ihana