tammikuun kuulumiset

hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh

Heippa! Apua kun en mitenkään saa kirjoitettua blogiin. Kuviakaan ei oikeen ole, harmittaa että kamera on ollut hieman liiankin usein kotona eikä matkassa. Tammikuun aikana on tapahtunu sitä sun tätä, puolet käyty läpi Saksassa ja puolet jäljellä. Hitsi, kalenterikin ihan täynnä jokaiseen viikonloppuun. Saan vihdoinkin pelata pelejä futiksessa helmikuun alussa. Parit synttärit tiedossa, esimerkiksi omat 18v synttärit. Maaliskuun alussa on laukut pakattu ja on Mittelseminar Berliinissä ja mun teemana on mediat. Odotan sitä leiriä ihan hirmusti kun tapaan parit tutut mun ekalta viikolta täällä Saksassa! Jengimatka on tiedossa, niinkuin myös luokkaretki Hampuriin ja viikonloppu Amsterdamiin mun aluevalvojan entisen vaihtarin kanssa. Uskon tämän puolikkaan vuodestani menevän paljon nopeammin, vaikka ensimmäinen puoli menikin hirmu nopeasti.

Eli tammikuussa aloitin salilla käymmisen kahdeksi kuukaudeksi jalkapallon ohella. Kävin myös Hampurissa näkemässä Marjoa ja Verttiä, vitsi oli ihanaa puhua suomea, siis koko ajan, suomea. Kävimme Hesburgerissa, kyllä, siellä on kolme kappaletta. Vierailimme myös SUOMALAISESSA kirkossa, jossa vessatkin olivat kuin Suomessa, niin ihanaa! Kirkon papukaijakin puhui Suomea. Ostin sieltä reissumiestä, karkkia ja siideriä perheelle, sillä täältä sitä ei saa. Oli niin ihana päivä, vaikka istuinkin kauemmin junassa... Sinne pääsin nopeasti, aika hassulla stoorilla ;D

Käväsin parin vaihtarin kanssa Osnabrückissä ja oli niin ihanaa ja oon ikävöinyt niitä niin. Olimme ennen samassa koulussa. YFU tapaaminen oli myös viime sunnuntaina, ei mitenkään hirveen kiva, mutta tapasin niin ihania kavereita taas pitkästä aikaa!

Parit viikonloput on vietetty hallilla jengin kanssa turnauksissa ja lauantait kavereilla. Ollaan syöty Döneriä ja pizzaa ja nautittu "todella hyvistä esityksistä" saksan idolsista. Vitsi mun elämä hymyilee. Kummiski odotan kotiin pääsyä ihan hemmetisti, niin paljon on edessa. ÄÄK!emilia

2 kommenttia :

  1. kuulostaa hauskalta :) oli ihania kuviakin, oot niin kaunis :3 toivottavasti et tosissas oo tätä blogii lopettamas kun palaat suomeen, tää on yks lemppareista :( ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) ei hätää, teen uuden, sillä tästä tuli tämmönen vaihtariblogi ja haluun alottaa puhtaalta pöydältä! <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit asiallisesti! ♥
ps. olet kaunis ja ihana