Go on and close the curtains

emilia5emilia7emilia6emilia3emilia9emilia1emilia8emilia2
Moikka! Nyt mulla menee oikeesti hermot ihan just tän kauheen pakkasen kanssa! Haluaisin joka päivä heittää päälleni mun kevättakit, mutta mullahan on jo talvitakissakin kylmä. Tää sää on niin, suoraan sanottuna, perseestä! Onneksi aurinko kuitenkin paistaa ja saa kyllä hymyn huulille, mutta tämä pakkanen? Mitä ihmittä? Kattelin viime vuoden kuvia mun vanhoilta blogeilta, mutta musta tuntuu, että vaikka ulkona oli lunta, tälläsiä pakkasia ei todellakaan ollut. Mulla oli oikeasti kevättakki päällä joka ikisessä kuvassa. Toinen ärsyttävä asia on että HIFK hävisi tapparalle. 
Mun päivään on kuitenkin kuulunut myös todella paljon hyvää. Lähdin koulun jälkeen Sassan kanssa kaupungille syömään ja ulos kävelemään ja otettiin parit kuvat. Sassan blogiin pääset tästä >CLICK! Sassa on niin ihana ja hänen kanssaan voi olla oma itsensä ja on niin rentouttavaa hänen kanssaan ja kaiken lisäksi meillä on aina hauskaa, eikä tuu semmosia tylsiä kohtia. 
Eilen hemmottelin itteäni ja tein tommosen YOLO hedelmälautasen ennen kuin tein filosofian esseen. Ensi viikolla alkaa koeviikko, ja sit onkin pian pääsiäinen. Aika menee niin nopeasti, sillä YFU leiri on vähän reilu kuukauden päästä ja muistan kun siihen oli kuukausia. 43 päivää kesälomaan ja 49 aviciin keikkaaaan wohhoo! Haluun että tämä kesä tulisi olemaan elämäni paras. Haluan tehdä kaikenlaista ihanaa ja oppia uutta. Mutta niinhän sitä aina sanoo, eikä kuitenkaan ehdi kaiken kanssa... emilia

19 kommenttia :

  1. haha must kiva ku tappara voitti! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt en enää aijo lukee sun blogii..... noei :DDDDD

      Poista
  2. Vastaukset
    1. haha tack men de e nog fast vid fotografen ;) hur blev dina?

      Poista
  3. Kivoja kuvia ja ihanat kengät! ♥

    idiotejokes.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos! tykkään kans noista kengistä, onneksi tilasin ne! :)

      Poista
  4. sv: tack tack :) och joo, visst e de fint med tulpaner.

    VastaaPoista
  5. sun tekstit jaksaa aina lukee ja nää asukuvat on ihania :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana sinä, kiitos, tuun niin iloseksi näistä<3

      Poista
  6. upeita kuvia :) http://nniiina.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. herran jumala, eiks sulle tullu kylmä?? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha tuli kyllä! :D en väitä ollenkaan vastaan!!

      Poista
  8. törkeen upee asu! :)♥

    http://jct-bloggercom.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit asiallisesti! ♥
ps. olet kaunis ja ihana